Uskonnon tarkoitus ja tehtävät

Perustarpeet synnyttävät uskonnollisuutta

Ihminen on selvästi uskonnollinen eläin. Biologisesti ihminen on eläin, joka verrattain korkean älykkyytensä takia kykenään tekemään asioita, joita muut eläimet maapallolla eivät kykene tekemään. Mutta ihminen ei ole ainut olento, joka viehättyy uskonnollisuudesta. Ihminen eroaa geneettisesti alle 2 %:a simpansseista ja myös osalla ihmisapinoista on havaittu uskonnollista käyttäytymistä. Miksi ihmisolentoja kiehtoo uskonasiat? Tarvitseeko ihminen uskonnollisuutta?

On ilmeistä, että ihminen saa mielihyvää uskomuksista. Ihmismieltä miellyttää ajatus, että on jokin muu, joka pitää hänestä huolta eikä hän ole vain oman itsensä huolenpidon varassa. Tällä tavoin ihmismieli voi vapauttaa itsensä vastuun kantamisesta elämänsä suurien haasteiden edessä. Aikuisella ihmisellä ei ole välttämättä elossa vanhempaa tai hänen vanhat vanhempansa eivät ole kylliksi vahvoja turvaamaan hänen elämäänsä vaikeuksien kohdatessa, joten hän tarvitsee jonkun muun olennon turvakseen. Tälläinen olento on jumala tai kaikkivaltias Taivaanisä. Yksi uskonnollisuuden takana olevista tarpeista on siis primäärinen turvallisuuden tarve.

Toinen tarve uskonnollisuuden takana on hallinnan tarve. Ihminen elää maapallolla, jossa valtavat, ihmiselle ennen mittaamattoman voimakkaat luonnonilmiöt, tapahtuvat muokaten säätä ja maaperää. Luonto kasvattaa erilaisia kasveja ja eläimiä, joiden tarkoituksista ja aivoituksista ihmisellä on vain hataria tulkintoja. Jotta ihminen voisi kokea tälläisen jatkuvasti muuttuvan ympäristön keskellä hallitsevansa ympäristöään ja tekemisiään, hän yrittää kategorisoida eri asioita mielessään sekä löytää jonkun, johon voisi vedota suojellakseen itseään ja läheisiään ja turvatakseen elantonsa. Kykenemättömyyttä kontroloida ympäristöään ihminen paikkaa mielellään uskomuksilla yliluonnollisiin olentoihin, joiden suosiollisella myötävaikutuksella ihminen voi hallita elinympäristöään ja selviytyä vaaran uhatessa.

Myös muut ihmisen perustarpeet nostavat esiin mahdollisuuden ulkoistaa oma vastuu elämästään ja siinä selviytymisestä Jumalan tai muun yliluonnollisen olennon harteille. Myös huomiontarve on yksi ihminen perustarpeista. Uskonnollisen uskon avulla ihminen löytää jonkun, joka todella välittää hänestä, vaikka kukaan toisista ihmisestä ei välittäisikään ja näin hän saa huomiota. Jotkut ihmisyksilöt puolestaan saavat uskonnollisen välittäjäaseman, kuten papin työn, kautta enemmän huomiota omassa yhteisössään. Uskonyhteisö tarjoaa myös vastinetta ihmisen kuuluvuudentarpeelle. Ihminen tahtoo olla osa jotain porukkaa. Uskomukset kuolemanjälkeisestä tuomiosta tyydyttävät ihmisen oikeudenmukaisuuden tarvetta reaalimaailmassa, jossa oikeudenmukaisuus ei aina toteudu. Uskonto vastaa näin hyvin moniin eri perustarpeisiin, jotka helposti jäävät muutoin tyydyttymättä raadollisessa ihmisyhteisössä. Tämä raadollisuus on tullut esiin myös monissa uskonnollisissa liikkeissä lasten seksuaalisen hyväksikäytön muodossa. Uskontoa on käytetty tällöin myös seksuaalisten tarpeiden tyydyttämiseksi, mikä on tietenkin täysin väärin ja toisten ihmisarvoa luokkaavaa.

Yhteenvetona voidaan todeta, että uskonnollisuus auttaa ihmisen perustarpeiden tyydyttämistä ja siksi se on yleinen piirre ihmiskunnan keskuudessa. Samat uskomukset liittävät ihmisiä yhteen niin, että he voivat kokea enemmän turvallisuutta, huolenpitoa, huomiota, hallinnantunnetta, mielihyvää, myötätuntoa ynnä muuta kuin mitä he saisivat pelkästään eläessään yksin tai perheensä kanssa tässä maailmassa. Siksi erilaisissa uskonyhteisöissä on myös paljon niin sanottuja "tapauskovaisia", jotka hengaavat mukana hyvän seuran ja tuen vuoksi, vaikka eivät itse todella usko niihin opinkappaleisiin, joita uskonnon piirissä opetetaan.

Hyvyydenuskon tavoitteet

Ihminen siis tarvitsee uskontoa tyydyttääkseen paremmin omat luontaiset perustarpeensa. Siksi myös hyvyydenuskon yhteisö on perustettu. Uskomme, että voimme tyydyttää perustarpeemme ilman uskomuksia yliluonnollisiin olentoihin. Me voimme kokea hengellisyyttä myös ilman opinkappaleita, jotka sitovat ihmisiä harhakäsityksiin maailmasta ja elämästä. Me voimme oppia etsimään kriittisesti totuutta, kun tiedostamme oman ihmisluontomme tavat taipua itsepetokseen ja vastuun välttämiseen, myös ilman sellaisia henkisiä oppaita, joiden puhetta ei saa sanallakaan kyseenalaistaa. Me voimme kunnioittaa toisten itsemääräämisoikeutta ja nauttia fyysisestä olemuksestamme ilman seksuaalisen hyväksikäytön uhkaa, kun jonkin palvonta ei sokaise silmiämme ja sulje hyväksikäytettyjen suuta.

Kuten lähes kaikki uskonnot, hyvyydenuskokin pyrkii luomaan ihmisille hyvää elämää. Hyvä uskonto on sellainen, että se myös onnistuu tässä päämäärässään ainakin huomattavassa määrin. Onnellinen, hyvä elämä on yksilölle mahdollista ihmisyhteisössä vain silloin, kun sekä hän että hänen ympärillään olevat ihmiset voivat hyvin. Siksi uskonasiat ovat aina yhteisöllisiä asioita eivätkä vain yksityisasioita. Uskonnollinen vakaumus on yksityisasia, mutta uskonasiat ovat siis aina yhteisöllisiä asioita, koska ne määrittävät sitä, mikä käsitetään oikeaksi ja mikä vääräksi.

Hyvyydenuskon tavoitteet ovat:
 1. Onnellinen elämä yksilöille ja
 2. Kestävät rauhassa elävät ihmisyhteisöt

Ensimmäinen tavoite tarkoittaa henkilökohtaisen ilon, rauhan ja kiitollisuuden kokemista. Toimintametodeina tässä toimivat seuraavat kolme osatavoitetta; Tiehen sitoutuminen, Totuuden hyväksyminen ja Elämän jakaminen.

Toinen tavoite tarkoittaa yhteiskunnallisen vastuun, vapauden ja onnen toteutumista. Yhteiskunnallinen vastuu, vapaus ja onni mahdollistuu laajamittaisesti ainoastaan silloin, kun valtaosa väestöstä kantaa hyvin vastuuta tunteistaan, asenteistaan ja elämästään sekä toisista yhteiskuntaan kuuluvista ihmisistä.

Uskonnon päätehtävät

Hyvyydenuskossa uskonnon päätehtäviksi on määritelty seuraavat kolme asiaa.
Nämä ovat jokaisen hyvän uskonnon piirteitä.

1. Pysähtyminen

Ihmisen tarvitsee aika ajoin pysähtyä tarkastelemaan arvojaan, asenteitaan ja käyttäytymistään voidakseen tunnustaa muutostarpeen. Hiljaisuuden voima ja pyhyyden mystiikka edesauttavat yksilön ja todellisuuden tervettä kohtaamista. Todellisuuden tunnustamisen kautta objektiivisuus valtaa alaa itsekeskeisyydeltä ihmisen ajattelussa ja toiminnassa.

2. Yhteisöllisyys

Uskonto muodostaa moraalisen käyttäytymisnormiston, joka tukee yksilöiden välistä rauhanomaista ja toisiaan tukevaa vuorovaikutusta sekä luo yhteenkuuluvuuden kokemusta. Oikeudenmukainen yhteisö luo sosiaalisen ympäristön, jossa yksilöt voivat turvallisesti harjoitella ihmisenä elämistä.

3. Hyvinvointi

Terveellinen suhtautuminen omaan kehoon ja mieleen synnyttää elintapoja, jotka edistävät ihmisen fyysistä ja psyykkistä terveyttä. Hyvä uskonto edistää tälläisen suhtautumistavan kehittymistä.